Louis henkilökuvat

Intohimoni muuttaminen uraksi ja sitten unelmieni työpaikan saaminen!

Intohimoni moottoroituja kaksipyöräisiä kohtaan alkoi, kun olin 15-vuotias, ja mopoajokorttini avasi oven itsenäisyyteen - pystyin matkustamaan kylästä kaupunkiin yksin ja minulla oli hauskaa siinä! Moposta siirryin rakastamaani skootteriin ja siitä ensimmäiseen 125-kuutioiseen malliin. Kunnes sain vihdoin "kunnon" moottoripyöräkortin, "kaverini" antoivat minun aina ajaa sylissä - parempi kuin ei mitään silloin ;-)

"Kylässä" ihmiset ostivat silloin vielä paikallisen moottoripyöräkauppiaan vaatteita. Louisiin törmäsin ensi kerran, kun muutin suureen kaupunkiin – se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Astuessani ensi kertaa myymälään, tehtyäni ostokset ja lähdettyäni myymälästä olin aivan varma: HUIPPUA, minäkin haluan tänne töihin!” Vuonna 2009 tein harrastuksesta ammattini ja toimittuani 10 vuoden ajan myymälän johtajana voin nyt välittää kollegoilleni kokemukseni ja intohimoni tähän harrastukseen. Nautin jo toimipisteen johtajana muiden ihmisten auttamisesta ja opettamisesta, ja tiesin, että Louis Academyn kouluttajan työ oli kutsumukseni!

Vapaa-ajallani kaikki pyörii tietysti moottoripyörien ympärillä. Tällä hetkellä minulla on MT 09, joka on moottoripyöräni tielle ja seikkailuihin. Vaihdoin chopperini (Suzuki Intruder 1400 VS) GSX R 750 -malliin, jolla ajan nyt kilparadoilla!

Kuva: ©Patricia

Olen Björn, ja olen työskennellyt 20 vuotta Louisin mainososastolla.

Sydämessäni on moottoripyörä, koska olen ajanut sillä 18-vuotiaasta lähtien. Olen ajanut moottoripyörällä 50-vuotissyntymäpäiväni jälkeen.

Moottoripyörän lisäksi sydämessäni on nyt myös vaimoni, kaksi lasta ja koira. Siksi moottoripyörän päällä viettämäni aika on minulle erityisen nautinnollista. Upeinta on, että saan silti tehdä päivittäin töitä moottoripyörien parissa, eikä se siksi tunnukaan työltä vaan antaisin sille enemmänkin nimeksi ”vapaa-aika +”. Vuosittainen moottoripyöräkohokohtani on matka pitkäaikaisten ystävien kanssa yhdelle Euroopan kauniista moottoripyöräilyalueista. Tähän mennessä olemme olleen Skotlannissa, useimmissa Alppimaissa, Pyreneillä, Norjassa, Tanskassa ja muutamissa muissa maissa. Olen hyvin iloinen, että perheeni on mukana tässä.

Moottoripyöräni CV: Aloitin 34-hevosvoimaisella EN 500:lla – kuulostaa pahemmalta kuin onkaan. Aikanaan se oli hauskaa. Sitten tuli  XJR1300 – upea moottoripyörä – joka jäi kahden onnettomuuden jälkeen jossain vaiheessa kokonaan pois kuvioista. Sitä seurasi Harley Wide Glide, joka oli lapsuuden unelmani ja siksi pakko hankkia. Ajaminen oli kuitenkin aivan erilaista kuin olin ajatellut, ja siksi myinkin sen sittemmin. Sen jälkeen otin muutamien vuosien ajan kaiken irti ajodynamiikasta Triumph Speed Triplellä. Tällä hetkellä kuulun BMW GS1200:n ajajiin. En olisi uskonut niin aiemmin, mutta pyörä on erittäin hauska ajamillani reiteillä.

Kuva: ©Björn

Kaikki alkoi ensimmäisestä mopostani (Puch Maxi S), jolla ajoin yöllä töihin lumisateessa ja sateessa. Se tartutti aivoihini kaksipyöräisen viruksen. Myöhemmin ajoin salaa moottoripyöräkortin ja huusin ajokokeen läpäistyäni ilosta kypärääni. Kummallista kyllä, äitini ei ollut kovin innostunut siitä.

Sen jälkeen olen ollut koukussa kaksipyöräisiin. Ja näin yhtälailla maantiellä, mutaisessa maastossa, mutkittelevalla kilparadalla, villeillä seikkailumatkoilla tai kaikenlaisten lisäosien asentamisessa. Olen ollut aina kiinnostunut kaikista moottoripyörään liittyvistä aiheista ja kokeilen mielelläni kaikkea itse. Olen ollut kaikessa mukana: niin enduroa ajamassa Portugalissa ja Romaniassa, moottoripyörätapaamisessa ystävien kanssa, talvella Norjassa sekä osallistunut useita kertoja Bremerhavenin Fischereihafen-kisaan. On melko lailla itsestään selvää, että olen viettänyt miltei jokaisen loman moottoripyörän kanssa. Sain toteuttaa myös yhden suurista unelmistani: Vuonna 2015 olin BMW F 800 GS -moottoripyörälläni useita kuukausia Australiassa. En ole pystynyt myöskään pitämään näppejäni erossa jatkuvista varusteiden, vaatetuksen ja tietysti pyörieni parannuksista. En ole ammattiteknikko, mutta olen hankkinut tietoni ja osaamiseni itse vuosien saatossa. Louis-akatemia on myös auttanut tässä. Ja niinpä myös moottoripyöriä alkoi kertyä. Tällä hetkellä minulta löytyvät seuraavat: Honda Hawk NT 650 GT (vanha rakkauteni vuodesta 1991), KTM 1290 Super Duke R Special Edition (uusi rakkauteni), Suzuki DRZ 400 S (matkustamiseen), Suzuki DRZ 400 E (kentälle), Zündapp ZD 10 (perintökalu).

Jotenkin oli väistämätöntä, että päädyin Louisille Kieliin ja pystyin näin tekemään harrastuksestani ammatin. Näin on ollut vuodesta 1998 lähtien. Kylläpä aika lentää! Työ oli ja on edelleen mielenkiintoista ja jännittävää. Markkinoille saapuu koko ajan uusia innovaatioita. Paksu kuvasto on vaihtunut ajantasaiseen ja nopeaan versioon internetissä. Modernit ajajan viestintälaitteet ja nopea elektroniikka kuuluvat jo miltei vakiona pyörään. Ja todennäköisesti moottoripyörä on vielä jonain päivänä ohjattavissa älypuhelimella. Itsestään ajava BMW on jo olemassa. Minulle työntekijänä tämä tarkoittaa aina ajan tasalla pysymistä. Mutta erityisesti asiakkaat pitävät työn mielenkiintoisena. Kohtaan työssäni yhä uudestaan persoonallisuuksien koko kirjon. Klassinen motoristi farkkutakissa on yhä harvinaisempi näky. Siitä hyvästä asiakaskunta kattaa niin skootterikuskit kuin kilpa-ajajat ja täysin varustellut Goldwing-ajajat, aloittelijoista aina vanhoihin kapinallisiin. Se, että naiset tarttuvat itse ohjaustankoon, alkaa olla jo uusi normaali. Pitkään näytti siltä, etteivät nuoret ihmiset kiinnostu moottoripyöräilystä, mutta trendi on palannut ja näen yhä enemmän nuoria myymälässämme kypärä kainalossa. Ja uusien sähköpyörien myötä asiat pysyvät jännittävinä ja monipuolisina myös tulevaisuudessa.

Kuva: ©Hinrich ©Kirsten Täuber ©Helen Lloyd

16-vuotiaana pääsin vihdoin pakenemaan ylikuormitettuja koulubusseja maaseudulla ja nautin vapaudesta "Taxi Mummy" Yamaha DT50:llä. Kaksipyöräinen urani kulki sittemmin seuraavien mallien kautta: Virago 535, VX800, CBR600, XVZ13T (”Yamaha-Goldwing” V-Max-moottorilla!), F650 ja lopuksi 990 Adventure. Eikä sovi unohtaa kaupunkiliikenteen pikkuskootteria. Moottoroitu kaksipyöräinen oli jotenkin aina käden ulottuvilla, en koskaan tarvinnut omaa autoa.

Kun opiskelin kaupungissa, ei ollut pitkä matka erään nyt jo lakkautetun ketjun pieneen myymälään. Ystäväni pyysi minut mukaan avajaisiinkin. ”Louis” oli yksi niistä ketjuista, jotka halusimme käydä tsekkaamassa. Suurempi myymälä – nykyisin yksi pienistä yrityksistä – hyväntuulisella ja sanavalmiilla henkilöstöllä ja suurella valikoimalla vakuutti meidät heti. Jatkossa oli selvää, missä oli ensimmäinen asiointisatama.

Ei aikaakaan, kun yksi tai kaksi lukukautta lomaa säännöllisen työn ohella oli tarkoitus tasapainottaa talousarviota. Vuosi oli 1997 ja halusin liittyä suosikkimyymäläni cooliin porukkaan. Pomo kysyi rennosti koeviikon keskiviikkona, olinko jo katsonut seuraavan viikon suunnitelmaa. ”Onko minulla todella mahdollisuuksia?” – ”Totta kai, jos haluat!” Lyhyet hierarkiat ja nopeat päätökset!

Tuosta vuodesta on nyt tullut yli kaksikymmentä vuotta, eikä Louis ole yksinkertaisesti päästänyt minusta irti. Pääsin myös matkustelemaan ja autoin lukemattomissa myymälöissä. Siellä opin, kuinka erilaisia motoristit voivat eri alueilla olla mutta myös, miten samanlaisia he ovat. Olen nykyisin mukana myös useimmissa myymälöiden uudelleenavajaisissa ja tartun siellä tuunausintoisena haasteisiin, joita avautuu yhä uudestaan. Sillä toisin kuin alennusmyymälät, jokainen Louis-myymälä on yksilöllinen!

Moottoripyörä on edelleen tärkeässä asemassa myös vapaa-ajalla. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun vaimoni alkoi matkustamaan mukana moottoripyöräni kyydissä, myös matkatavaroiden kuljettaminen on tullut tutuksi. Sillä välin on usein meidän versiomme Bike&Hike: Ota enduro niin pitkälle vihanneksia kuin polku on laillinen ja vaella siitä eteenpäin.

Kuva: ©Peter

Hei, olen Sabine.

Moottoripyöräily merkitsee minulle vapautta. Sitä, kun ajaa maantiellä luonnon ympäröimänä, tuuli hyväilee kasvoja eikä ympärilläsi ole peltiä tai turvavyötä – vain sinä ja pyöräsi – tuntien itsensä lähes painovoimattomaksi. Niin keskittynyt, että kaikki muut ajatukset menettävät arvonsa.

#MOTORRADIMIMIMHERZEN on ollut mukanani koko elämäni ajan, koska myös äitini ja isäni ajoivat moottoripyörällä. Sain mopokortin 14-vuotiaana ja ajelin kaduilla viritetyllä Peugeot Speedfight 2:lla.

Nuoruuden holtittomuuden jälkeen minulla oli pitkään muita kiinnostuksen kohteita, kunnes 24-vuotiaana päädyin sattumalta ystäväni kautta Intermotiin Kölnissä. Eräs Suzuki GSX-R valloitti sydämeni, istuin sen selkään ja kysyin itseltäni, miksi en ollut ajanut moottoripyöräkorttia? Seuraava päivänä kävelin ajokouluun ja ilmoittauduin mukaan. Ensimmäinen pyöräni oli Suzuki SV 650. Olin niin innostunut tästä uudesta harrastuksesta, ettei minulla ollut aikaa muuhun. Olin yhtä aikaa tyytymätön työpaikkaani ja etsin uutta. Mitä, jos voisin yhdistää intohimoni moottoripyöriin ja ammattiini? Näin aloitin Louisissa myyjänä, ja nyt olen konttorinjohtaja ja ylpeä urastani.

SV 650 saavutti nopeasti rajansa, ja sen tilalle tuli unelmapyöräni, GSX-R 750 K9.
Olimme erottamattomat viisi vuotta ja 65 000 kilometriä. Lomat, kisakoulutukset ja 1 000 kilometrin viikonloput kuuluivat asiaan. Olen tutustunut joihinkin parhaimpiin ystäviini moottoripyörän ja Louisin kautta. Intohimo yhdistää. Olen nyt rennommin liikenteessä, ja minulla on Vespa Pk50s, jolla ajelen mielelläni myös töihin.

Silloinkin, kun minulla ei ole aikaa harrastukselleni, tapaan töissä ihmisiä, joille moottoripyörä on sydämenasia ja joita voi auttaa ja neuvoa

Kuva: Mikael Mäkelä, puh: ©Sabine

Minun on petettävä kaikki, jotka luulevat, että aloitin moottoripyöräilyn maidon kanssa. Moottoripyöräily oli nuoruudessani enemmänkin ristiriitainen aihe. Elokuvat, kuten Easy Rider (joka oli juuri ilmestynyt tuolloin), Rocker ja muut "lainsuojattomat tuotannot" muokkasivat kuvaa moottoripyöräilevästä rokkarista - tummaihoisista kavereista, joilla oli pitkät hiukset.

Kaikki alkoi, kun olin 12-vuotias, ja aluksi tyydyin lukemaan uusinta MOTORRAD-lehteä, jonka ystäväni osti säännöllisesti, ja tapasimme kaikki hänen luonaan ja ahmimme lehteä. 

Ensimmäiset ajokokeiluni alkoivat mopon kanssa. Rekisteröinti, ajokortti (silloin sitä ei tarvittu), ajokokemus, kypärä ... olimme kuulleet siitä, mutta kukaan ei pitänyt siitä!

Se oli siistiä. Vauhdin hurmaa 30 km/h lasissa ja mahdollisuus suunnata kohti horisonttia (ilman lihasvoimaa). Liikkuminen oli erilaista kuin tänä päivänä. Julkinen liikenne oli harvinaista, vanhemmat eivät antaneet autoa syntymäpäivälahjaksi, ja lentäminen oli kuin lentäisi kuuhun.

Sitten koitti päivä, jolloin "naapurin rokkari" ajoi paikalle uuden Z900:n kanssa. Kerjäsin niin kauan, kunnes lopulta pääsin kyytiin. Se kiihdytys ja soundi – olin myyty. Okei, vielä en ollut riittävän vanha, mutta Zündapp KS 50 WC oli jo tuolloin kulttipyörä ja näytti yhtä päheältä kuin oikea moottoripyörä. Tutustuin uusiin maisemiin, aina Itämerelle saakka. Yhtäkkiä kaikkialle ajaminen oli mahdollista ja nuorisotalon edessä kohtelu kuin kuninkaalla. Olimme puolijumalia, kaikki halusivat kyydin, ja erityisesti tytöt suostuivat siihen mielellään.

Sitten tuli oppisopimuskoulutus. Raha oli tiukilla ja auto tärkeämpi. Asepalveluksen jälkeen innostuin uudelleen ja aloitin työt Louisilla. Se, minkä ajattelin silloin olevan tilapäinen ratkaisu, alkoi saada näkyviä vaikutuksia. Hänen ensimmäinen oikea moottoripyöränsä, Yamaha XS 400, seurasi pian. Unelma, kunnes tajusit, että 140 km/h oli rajoitus. Terävämpi nokka-akseli tuotti vain alkeellisen tehon parannuksen. Tarvitsin jotain suurempaa. Punaisen Honda CB 1100 Super Boldorin valkoisella satulalla. Parempaa ei ollutkaan, se oli oikea unelma. Nykyään ymmärrän, että ylistin sitä turhaan, sillä alusta oli katastrofi ja heiluminen alkoi 160 kilometrin tuntivauhdissa. Sitä seurasivat muut moottoripyörät, kuten esimerkiksi Yamaha XJ 900 tai FJ 1200. Minulla oli pitkään pääsy yhtiön kalustoon. Oma moottoripyörä on kuitenkin parempi. Sitä seurasivat Suzuki GSX 1400 ja Yamaha XJR 1300. Välissä oli Harley, sitten Triumph Tiger Explorer ja BMW R nine T, jolla ajetaan vielä nykyäänkin.

Tuon ajan pienistä Itämeren matkoista tuli säännöllisiä retkiä. Kerran vuodessa suuntaan Italian vuoristoon eri puolilta Saksaa tulevan ystäväjoukon kanssa, ja moottoripyöräilen heidän kanssaan kokonaisen viikon. Route 66, Garden Route ja vuosittainen tapatuma Espanjan Mojácariin joulun jälkeen ja uudenvuoden yli. 10 päivää moottoripyörällä ajoa – myös kilparadalla– voiko vuosi alkaa enää lupaavammin? Nämä todelliset kohokohdat eivät tähän päivään saakka ole hävittäneet yhtään valovoimaisuuttaan. Nykyisin ajan Hampurin ja Rosenheimin väliä. Tämä unelmatie avautuu heti kotiovelta ja seuraan sen kutsua mahdollisimman usein. Moottoripyöräily tulee olemaan kanssani pitkään, pitkään.

Kuva: ©Nico

Ensimmäinen moottoroitu itsenäisyyteni kahdella pyörällä alkoi Vespa ET2:lla 16-vuotiaana. En todellakaan halunnut "muovirullaa". Kun olin 17-vuotias, lähdin ensimmäiselle suurelle kiertomatkalleni ajamalla 300 kilometriä päivässä Rieju MRT50 Cross -pyörälläni - tuntui kuin olisin matkustanut maailman ympäri nopeudella 50 km/h.

Muutin Hampuriin vuonna 2011, ja ensimmäisellä palkalla kirjoitin autokouluun moottoripyörän ajokortin. Ostin ensimmäisen moottoripyöräni vuonna 2012. Kawasaki ZR7-S, tunteeton päätös - se oli vain pyörä, jolla olin oppinut.

Aloitin ensimmäiset muutostyöt ja sain kokemusta vääntämisestä: Erilaiset ohjaustangot, teräsjousto, takapyörä sovitettu, erilaiset takavalot, vilkut ...

Löysin moottoripyöräilijöiden tapaamisten, festivaalien ja moottoripyöräilykamppeiden maailman. ensimmäinen suuri kiertue isäni ja veljeni kanssa tapahtui vuonna 2013. Matkustin läpi Pfalzin, Vogeesien, Mustametsän ja Bodenjärven.

Vuonna 2015 ostin vuoden 1987 Kawasaki KLR650 -mallin Itämeren ympyrää varten. Se seisoi 7 vuotta, minkä jälkeen se kunnostettiin kokonaan itse. Opin paljon YouTuben ja foorumien avulla - mukaan lukien moottorin avaaminen ja ajoitusketjun kiristimen vaihtaminen.

2016 ensimmäinen onnettomuus ZR7-S:n kanssa - totaalinen menetys. Vielä sairaalassa ollessani oli jo selvää, että haluan jatkaa moottoripyöräilyä, ja aloin heti etsiä uutta pyörää. Se oli vuoden 2007 KTM Superduke 990. V2 oli "rakkautta ensimmäisellä koeajokerralla", mikä ero aiempaan 4-riviseen nelisylinteriseen. Ulkonäön lisäksi muutin Beastia lähinnä tehdäkseni siitä helpommin ajettavan ja sovittaakseni sen pituuteeni (1,95 m): Alusta, jalkatukijärjestelmä, ruiskupöydät, pakojärjestelmä ja niin edelleen.

2017: BSC (Baltic Sea Circle) KLR:n kanssa, noin 10 000 km 8 maan läpi 16 päivässä - ilman mainitsemisen arvoisia vikoja. Ajattelin itsekseni: "Siistiä, se mitä olen ruuvannut, kestää tällaista kuormitusta".

Olen työskennellyt Louisissa (Product Owner Webshop) toukokuusta 2018 lähtien ja yhdistänyt intohimoni työhöni. Näen verkkokaupan ja tuotteemme jatkuvasti edessäni, mikä kannustaa minua ostamaan jatkuvasti uusia laitteita.

2019: Superduke siirrettiin ensimmäistä kertaa pidemmälle 14 päivän kiertomatkalle Saksaan, ja vuoden loppupuolella sain ensimmäiset kokemukseni Suzuki DR250:llä opastetuilla maastokierroksilla Guatemalassa.

"Corona-projektini" sai inspiraationsa Guatemalasta - Suzuki DR350. Se oli poistettu rekisteristä 12 vuoden ajan, sitä käytettiin vain maastossa eikä se ollut liikennekelpoinen. Kunnostin sen kokonaan.

Vuonna 2020 vein KLR:n neljän viikon kiertomatkalle Ukrainaan. Coronan takia meidän oli käännyttävä Kroatian suuntaan hieman ennen sitä. Kävimme myös Sloveniassa, Italiassa ja Alpeilla.

Vuoden 2021 kohokohtia olivat ADAC:n KTM Freeride Offroad -koulutus sekä kolme viikkoa KLR:n kanssa Hollannin, Benelux-maiden, DE/CH:n ja Alppien kautta Italiaan.

Moottoripyöräily tulee todennäköisesti pysymään suurena intohimoni. Odotan innolla tulevia projekteja ja kiertueita.

Kuvia: ©Florian

Kaikki alkoi 5-vuotiaana Yamaha PW50:llä, eikä kukaan ole sen jälkeen saanut minua pois pyöräni päältä. Olen ajanut motocrossia jo yli 27 vuotta. Urheilu on antanut minulle mahdollisuuden matkustaa ympäri maailmaa. Opin tuntemaan ja arvostamaan monia uusia ystäviä ja kulttuureja.

Kilpailin ammattimaisesti kilpailuissa 25 maassa ja viidessä eri maanosassa useiden vuosien ajan. Pääsin myös valmentamaan monia ajajia ja saattamaan heitä matkalleen.

2009-2010 Kun ajoin AMA Arenacrossin mestaruuskilpailut Amerikan itärannikolla, käytin ajan kiertämään itärannikkoa matkailuautolla.

2013-2014 Kilpailin Australian kansallisissa mestaruuskilpailuissa ja asuin Melbournen lähellä.

Aika 2016-2018, jolloin pendelöin motocross-valmentajana Itä-Afrikassa, oli minulle erityinen kokemus. Se, miten intohimo moottoripyöräilyä kohtaan on levinnyt ja kehittynyt siellä vuosien varrella, on merkille pantavaa ja täyttää minut ilolla vielä tänäkin päivänä.

Minut löytää edelleen kaksi kertaa viikossa motocrossradoilta Hampurin lähistöllä.

Se, että voin nyt jatkaa intohimoni toteuttamista teknisenä ostajana motocrossin & offroad-alan Louisissa, radalla ja työssäni, tekee minut erityisen onnelliseksi. Motocrossin ajaminen ei ole minulle vain harrastus, vaan elämäntapa. Aamun kilpapolttoaineen tuoksu, hyppäämisen vapaus ja illat korjaamolla isäni tai ystävieni kanssa tulevat aina olemaan osa elämääni.

Kuvat: M: ©Kai ©KRS